Viimeisimmät kosketukseni Suomalaiseen alkoholikulttuuriin tulivat tällä kertaa risteilyn merkeissä. Kävin pitkästä aikaa kaveriporukassa risteilyllä ja olinkin jo unohtanut miten alkoholin kyllästämä tapahtuma sekin on. Minulla oli kyllä hauskaa koko matkan ajan, mutta silti päihteiden tarjonta ja tyrkytys yllätti minut. Jo ensimmäisenä iltana seurueellemme tultiin tarjoamaan shotteja ruokailun yhteydessä ja myöhemmin Tax-Free myymälän kassakin yritti myydä halpaa viinaa viime hetken heräteostoksena. Seuraavana aamuna muistutettiin kuulutuksilla noin viisi kertaa kaikkia "nuuskan ystäviä" viimeisestä mahdollisuudesta ostaa nuuskaa. Olisihan varsin traagista, jos joltain jäisi vahingossa nuuskat krapulan takia hankkimatta.
Tietysti oletinkin alkoholin kuuluvan hyvin läheisesti koko risteilyn toimintaan, mutta tarvitseeko päihteitä tosiaan tyrkyttää niin paljon? Päihteiltä ei saa suojaa koko risteilyn aikana, ne ovat läsnä kaikkialla minne menetkään: Hyteissä, ravintoloissa, baareissa, käytävillä, kaupoissa ja jopa vierailulla maissa, jonne mukaan otetaan vähän "matkaevästä". Päihteiden kulutus on myös hyvin runsasta, eikä kovin rationaalista. Viimeisenä päivänä suurin osa ystävistäni osti viinaa, kaljaa ja tupakkaa hyvin suuria määriä "varmuuden vuoksi", koska niitä kerrankin sai hieman normaalia halvemmalla.
Mutta mielestäni suurin ihmetyksen aihe ei suinkaan ollut päihteiden läsnäolo, vaan se että kaiken tämän tyrkytyksen keskellä oli lapsia ja nuoria. Myös monet "normaalisti" juovat ystävänikin pohtivat ääneen, että ovatko laivan pelihallit ja yökerhot sopivia paikkoja niissä pyöriville nuorille, joista osa oli hädin tuskin edes teini-iässä. Ja vaikka lapset ja nuoret eivät näissä paikoissa kävisikään, ei päihteiden käytön näkemiselle tai kokemiselle voi olla altistumatta laivalla. Tässä suhteessa itselläni on hieman ristiriitaisia tuntemuksia. Toisaalta nuorille päihteiden käytön näkeminen voi poistaa asiaan liittyvää mystiikkaa, joka puolestaan voi alentaa nuorten halua käyttää päihteitä. Kuitenkin laivalla koettu päihteiden runsaus antaa todennäköisesti varsin vääristyneen kuvan "normaalista" päihteiden käytöstä.
Onko siis lasten vieminen risteilylle kovin hyvää kasvatusta? Monilla risteilyillä kyllä mainostetaan ohjelmia ja aktiviteetteja lapsille, sillä huomattava osa ihmisistä matkustaa juuri lasten kanssa. Silti on sääli että kaikki matkustajat joutuvat altistumaan niin valtavalle päihteiden tyrkytykselle, vaikka heidän tarkoituksenaan olisi vain matkustaa laivalla. Minun on hyvin vaikea kuvitella, etteikö Suomalaisella risteilykulttuurilla olisi vahvaa vaikutusta nuorten päihteiden käyttöön. Tuntuu siltä kuin risteily olisi eräänlainen paratiisi, jossa päihteiden liiallinen käyttö ei ole pelkästään hyväksyttävää, vaan jopa tavoiteltavaa ja ihannoitavaa. Tuntuu kuin laivaan astuessa kohtuudesta tulee pahe ja mässäilystä hyve.
Mutta kuten mainitsin, risteily oli itselleni hauska kokemus. Mietin vain, että tulisiko risteilyjen toimintaan vain kiinnittää hieman enemmän huomiota? Tietysti suuren myynnin tavoittelu kuuluu risteilyjen järjestäjien tavoitteisiin, mutta pitäisi ehkä enemmän miettiä, missä kulkee hyvän maun raja. Laivalla ei välttämättä ole kovin helppoa olla raittiina.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Minä taas olen huomannut itsestäni sen että joskus sitä kun on just esim. laivalla niin sitä sulautuu joukkoon vaikkei juokaan mitään. Sama homma oli lauantaina Eläkeläisten keikalla jossa varmaan kaikki muut joivat paitsi minä ja kaverini mutta hyvin sinne sekaan sulauduttiin kun kaikki varmaan luulivat että oltiin otettu.
Totta, en kyllä itsekään saanut laivareissulla kokea mitään syrjintää tai erikoiskohtelua. Alkoholia tyrkytettiin kaikille tasapuolisesti ja taisin minäkin sulautua hyvin joukkoon.
Mutta tämä taitaa taas todistaa vain sen, että raittiudesta on "haittaa" vasta kun asia paljastuu. Jos kaikki olettavat raittiin olevan kännissä, häntä kohdellaan täysin normaalisti. Toinen keino raittiille on keksiä jotain sijaistoimintaa (esimerkiksi tanssimista), jossa ei voi pitää juomaa kädessä. Tällöin ei myöskään heti käy ilmi että kyseessä on raitis henkilö ja hän voi välttyä negatiiviselta huomiolta.
Lähetä kommentti