Suvaitsemattomuus

Maaginen kaljatuoppi osoitti taas voimansa, kun vietin pitkästä aikaa iltaa minulle entuudestaan lähes tuntemattomassa porukassa. Oli mukavaa päästä juttelemaan syvällisesti puolituttujen kanssa ja tuntui siltä kuin olisin saanut muutamia uusia ystäviä. En edes muista milloin minulla olisi viimeksi ollut näin hauskaa baarissa.

Mutta miksi minulla on nyt henkisesti niin huono olo?

Tulin taas kovin surulliseksi kun tajusin jälkeenpäin, että keskustelin tuon yhden illan aikana muutaman puolitutun kanssa enemmän kuin kaikkina tunteminamme vuosina yhteensä. Ja kaikki tapahtui tuon kaljatuopin avulla, sillä tämä oli ensimmäinen kerta kun olimme "ryyppäämässä yhdessä". On myös varsin surullista tajuta, että luultavasti minun pitäisi jatkuvasti käydä "ryyppäämässä" heidän kanssaan, että voimme keskustella samalla tasolla jatkossakin. Meillä oli nimittäin todella paljon yhteistä ja varmasti paljon keskusteltavaa jatkossakin.

Mutta miksi ihmeessä me emme pysty kunnolla kommunikoimaan, ennenkuin olemme istuneet kaljan kanssa saman pöydän ääreen? Miksi näistä asioista ei voisi keskustella aivan yhtä hyvin selvinpäin? Jostain syystä kun he ovat selvinpäin, kunnollista keskustelua ei koskaan synny, vaan välillämme vallitsee aina outo pidättyväisyys.

Tuona baari-iltana mukana joukossa oli myös muutamia vanhempiakin tuttuja, jotka tiesivät että olen raitis. Ja kaikkien näiden vuosienkin jälkeen opin heiltäkin taas jotain uutta. Minua nimittäin verrattiin erääseen rock-henkiseen paikalla olevaan henkilöön, todeten että tämä henkilö on minua suvaitsevaisempi ja avaramielisempi. Tämä johtui siitä, että hänellä on tatuointeja, pitkät hiukset ja "kapinallisempi" vaatetus.

Mutta mitä ihmeen tekemistä ulkonäöllä on suvaitsevaisuuden ja avaramielisyyden kanssa? Pitääkö minunkin siis merkitä musteella ihoni vain jotta todistaisin, että kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia? Tai kasvattaa pitkät hiukset, jotta näyttäisin että erilaisuutta on kunnioitettava? Hyvä on, ehkä tämä henkilö todella on minua suvaitsevaisempi, mutta miksi ihmeessä ihmiset antavat niin valtavia merkityksiä pelkille symboleille? Ja onko se sitten ahdasmielisyyttä, että minä ilmaisen itseäni käyttämällä oikeuttani olla tekemättä joitain asioita?

Yhtäkkiä ei tunnukaan kovin poikkeukselliselta se, että myös minut on asetettu erilaisiin kategorioihin vain sen takia että en juo. Tuntuu vain varsin ironiselta, että samat ihmiset, jotka määrittävät lähes koko olemukseni raittiuteni kautta syyttävät minua suvaitsemattomuudesta ja ahdasmielisyydestä. Heidän puolustukseen haluan kuitenkin sanoa, että he olivat humalassa väittäessään näin.

Mutta elämä on ironiaa täynnä. Samalla tavalla pukeutuvat, idoleiltaan ja medialta tyylinsä kopioivat henkilöt edustavat kapinaa, raikkautta ja toisinajattelua. Henkilö, joka ei tee niinkuin muu nuoriso jopa uhkailun, painostuksen ja syrjinnän alla, edustaa taas äärikonservatismia ja ahdasmielisyyttä.

Ja näinhän asia todella on.

Miksikö? Siksi että tarpeeksi moni haluaa asian olevan niin.

Tässä pitäisi varmaan alkaa kasvattaa pitkiä hiuksia...