Mitä sinä pelkäät?
Näin minulta on usein kysytty. Kysymys on sinänsä aiheellinen, vaikka se onkin usein sisältänyt provokaation minua ja alkoholittomuuttani kohtaan. Haluaisin vastata, että en pelkää mitään, mutta se ei pitäisi paikkaansa. Kaikkihan me pelkäämme jotain. Ja kysymys on siinä mielessä aiheellinen, että pelko ohjaa ihmisen elämää hyvin paljon.
Ehkäpä jollain alitajuisella tasolla pelkään menettäväni kontrollin täysin jos juon. Tai en tiedä. En ainakaan tietoisesti ajattele näin, eikä itsehillinnän säilyttäminen oikeastaan ole minun motiivinani alkoholittomuudelle. En siis usko että tietoisesti pelkään mitään humaltumiseen liittyvää. Vaikka muistan kyllä, että joskus pelkäsin hieman, että aktiivisesti ryyppäämällä muuttuisin samanlaiseksi raittiiden arvostelijaksi (ja alistajaksi) kuin monet tuntemani ihmiset. Mutta en oikeastaan muista edes milloin olisin viimeksi kunnolla pelännyt yhtään mitään erityistä. Nukun yöni rauhallisin mielin, enkä menetä uniani minkään pelon takia.
Olen kuitenkin jo pidempään kartoittanut ja tutkinut kahta asiaa jotka alkavat pikkuhiljaa, jos ei nyt vielä pelottaa, niin vakavasti mietityttää minua. Nämä asiat ovat yksinäisyys ja syrjäytyminen. Olen niin artikkeleiden, tutkimusten, lukijapalautteen (sekä lukijoiden tekemien yhteydenottojen), kuin itse suorittamieni vapaamuotoisten kyselyjen perusteella alkanut huomata pelottavaa korrelaatiota raittiuden ja yksinäisyyden välillä. Ja tämä alkaa vähitellen ehkä jopa pelottaa minua.
On tietysti vaikeaa vetää johtopäätöstä, onko raittius seurauksena syrjäytymisestä vai toisinpäin.Vai olisiko kenties jokin luontainen piirre olemassa, joka aiheuttaa samalla helposti sekä raittiutta että syrjäytymistä. Joka tapauksessa, hämmästyttävän usein sanojen yksinäisyys ja syrjäytyminen läheisyydestä löytyy myös sana alkoholittomuus. Ja varsinkin jos puhutan syrjäytyneestä tai yksinäisestä nuoresta suomalaisesta miehestä voi varsin hyvillä mielin olettaa, että hänen alkoholinkulutuksensa on myös varsin alhainen tai olematon.
On varsin huolestuttavaa huomata, että itse kuulun tuohon riskiryhmään, joka ei löydä juurikaan iloa baarielämästä eikä alkoholista. Ja vaikka minulla on tällä hetkellä ystäviä ja tuttuja, oma elämäni saattaa alkaa pelottavasti vähitellen muistuttaa niin monen muun raittiin suomalaisen miehen kertomaa tarinaa. Tarinaa, jossa noin 30-vuotias mies alkaa havaita kuinka yhteydenotot, juhlat ja tapahtumat hiljalleen harvenevat ja ystävät etääntyvät. Ja jäljelle jää vain haikailu niiden aikojen perään, kun olisi vielä voinut tehdä jotain.
Ja tämä, jos mikä, on pelottava ajatus.
Tietoja minusta
- Jeppe
- Olen kaksikymppinen miespuolinen opiskelija Helsingistä. Elämäni suurimpiin ongelmiin kuuluu se, etten juo. Kiitokset, valitukset, avautumiset, kysymykset sekä todistajanlausunnot voi lähettää myös osoitteeseen: jeppe.kp@hotmail.com
Usein kysyttyjä kysymyksiä
7 kommenttia:
Jollakin tavalla on ironista, että julkisuudessa yleensä syrjäytyneellä tarkoitetaan juuri jotain alkoholisoitunut työtöntä, mutta todellisuudessa se oikea syrjäytyminen liittyykin juuri raittiuteen.
Mitä tulee tuohon, että 30-vuotias mies alkaa havaita tuollaista yhteydenottojen harvenemista, niin ainakin omalla kohdallani tuo tapahtui pajon aikaisemmin.
Enkä oikeastaan ole aivan satavarma johtuuko tuo alkoholittomuudestani. Ehkä tuo tapahtuu joka tapauksessa tuossa ikävaiheessa.
No, enpä tiedä onko sellaista käsitettä olemassa kuin "todellinen syrjäytyminen". Ja uskon, että on monia jotka syrjäytyvät myös alkoholin takia. Tai ei oikeastaan alkoholin, vaan alkoholinkäytöstä seuraavan käytöksen takia.
Siinä mielessä raittiin syrjäytyminen saattaa olla eri asia, koska siinä kyse on nimenomaan alkoholin puuttumisesta, eikä välttämättä omasta käyttäytymisestä. Tosin tämä on hyvin subjektiivinen aihealue, eikä siinä voida kunnolla erotella mikä on kenenkin syytä. Tai että onko mikään asia kenenkään yksittäisen henkilön syytä. Muutenkin tämä on varmasti pitkällinen ja monimutkainen prosessi, jossa monet ilmiöt vahvistavat toisiaan.
Ja varmaankin jo hieman kahdenkymmenen ikävuoden jälkeen on havaittamissa yleistä hiipumista ihmisten aktiivisuudessa. Tähän varmaan on syynä urautuminen, sekä parisuhteen ja perheen luonti.
Mutta mitä ihmettä tässä voisi siis oikein tehdä? Ikäisilläni kun tuntuu jo olevan paljon tärkeämpääkin tekemistä kuin uhrata aikaansa alkoholittomaan ajanviettoon. Sekin aika joka satutaan olemaan yhdessä halutaan käyttää tehokkaasti ryypäten.
Minäpä luulisin, että tuo syrjäytyminen ei ole niinkään sidoksissa alkoholiin. Kun alkaa olla parisuhteita ja perheitä kavereilla, sinkkukaverit jäävät "yksinäisemmiksi" kuin ennen, sillä aikaa pitää jakaa eritavalla. Ja nämä hiljaiset miehet olisivat todennäköisesti samassa asemassa vaikka joisivatkin, mikäli heidän käyttäytymisensä olisi samanlaista kuin tässä kuvittelen, siis ei anneta itsestä kaikkea ja rohkeasti heittäydytä mukaan bileissä ja kaverisuhteissa. Tällainen heittäytyminen onnistuu aremmaltakin alkoholin voimalla, mutta absolutistilta tms. vaaditaan jo oikeasti avointa ja seurallista luonnetta.
Tavallaan kommentissasi kyllä väität, että asia on sidoksissa alkoholiin. Sillä uskoisin, että suurin osa ihmisistä on varsin estyneitä ilman alkoholia. Tai tällainen yleinen mielikuva monilla tuntuu olevan itsestään. Ja vain alkoholin avulla he pääsevät näistä estoistaan.
On tietysti totta, että todella ujo henkilö ei välttämättä olisi yhtään sen paremmassa tilanteessa vaikka joisikin. Mutta ota kuitenkin huomioon, että sosiaalisen kanssakäymisen toimivuus ei ole koskaan yhdestä henkilöstä kiinni. Toiminta on vuorovaikutteista.
Tällöin yleisesti erittäin negatiivinen asenne raittiutta kohtaan voi lannistaa avoimen ja seurallisenkin raittiin. On siis aivan sama, millainen tämä raitis on oikeasti, jos kukaan ei halua olla hänen kanssaan juurikaan tekemisissä.
Jos olet lukenut aiempia kirjoituksiani, olen usein maininnut että pelkkä mielikuva siitä että minä juon on usein johtanut täysin erilaisiin reaktioihin minua kohtaan. Esimerkiksi naisilta saamani huomio on täysin toisenlaista silloin kun he luulevat minun olevan ryyppäämässä tai humalassa. Myös miehet reagoivat hyvin eri tavalla. Tämä viittaisi siihen, että nimenomaan alkoholittomuudella on vahva stigma. Mielestäni tätä voisi verrata tietyssä mielessä rasismiin.
Onkos jeppe sortunut ryyppäämään vai miksi mitään ei ole pariin kuukauteen kuulunut?
En sentään ole sortunut edelleenkään ryyppäämään. Kiitos huolenpidosta.
Minun on pitänyt muutamaan otteeseen kirjoitella tänne jotain, mutta enpä ole paljoa keksinyt aihetta. Ehkäpä taas keksin jotain.
Lähetä kommentti